perjantaina 13. marraskuuta 2009

Kylmät väreet niin monesta

Varastan hetken kuunnellakseni tämän. Sain syntymäpäivälahjaksi biisistä ehkä parhaan tulkinnan ikinä kun suostuin karaokekauhuisin korvin paikalliseen parille. Kiitos siitä! Rakastan.



Jatkan kiireettä paremmalla ajalla.

perjantaina 6. marraskuuta 2009

Voih, mikä aamu

Snadisti myös oih, onneksi.

Heräsin miehen alta, koko vasen puoli kropasta ihan paskana ja itku siinä pääsi kun koitin päästä tukehtumispaikalta unenpöpperöisenä. Paniikki paniikki mene pois mun päältä en saa henkeä! Äijä heräs heti ja oli ihan sekasin, ihme unia nähneenä luuli kai tappavansa mua tai jotain. Hitto, piti siinä hieroa kivut pois ja lopulta nauraa paniikki irti kropasta. Sit tajusin, että toisella on töitä luvassa tänään ja puskin sen selälleen ja otin naamastaan orkut selvitäkseni päivästä. Nousin kun tärinät reisissä helpotti ja samassa tytön huoneesta kauempaa alkoi kuulua parkua.

Äiti äiti pahaa unta! Oli nähnyt unia, joissa isi ei enää tykkää äitistä ja isi hommaa uuden tytön. Tyttö on musta kuin laku ja tosi pelottava.

Hmmh! Unet on jänniä. Nämä kai juonsivat jostain lastenohjelmasta, jossa vanhemmat erosivat. Muistin hämärästi ohjelman (Kaapo?) ja juteltiin siitä aikamme. Isin syli oli paras kun isi naamaputsien jälkeen vihdoin sylittelemään kerkesi... Seuraava parku-aihe olikin sitten takapihalla jo uhkaavasti sulava lumiukko. Voi ei lumi sulaa pois! Olin jo eilen varotellut, päätettiin tehdä seuraavasta lumesta taas uusi ukko. Ja hevonenkin, mut sitä mä en kyllä jaksa. Pidän lumitalkoot. Tarjoilen glögiä hevosen rakentajille.

Mies lähti kiireettä töihin (vihjailtuaan ja puristeltuaan mua ensin pikasille veskiin, en vaan jaksanu en, ilkimys) ja me jäätiin suunnittelemaan isänpäivää. Omat synttäritkin on sunnuntaina, enpä tiedä tarviiko päivää sen kummemmin viettää. Koitin aiemmin miehelle sanoa, että matkustelemaan ei ainakaan jaksaisi, possulenssut ja kaikki, jospa sitä röhkittäis kilpaa kotona. Mut kyllähän jotain spessua isänpäiväks maailman parhaalle isille… Mietintämyssy päähän. Jotain ei-missään-nimessä-tavaraa, helppoa, spessua. ttu miten vaikeeta.

Aamupäivä kului askarrellen ja lasten esitystreenejä ihaillen. Ihania pieniä! ~ 5v ja ~ 2v leikkivät jo hienosti yhdessä. Vartin välein riidellään, mutta läheskään joka riitaan ei äiti väliin joudu. Tyttö on tasoittunut mielettömästi viimeisen puolen vuoden aikana, moneskohan kerta tämä nyt onkaan kun huomion kirjaan ylös... Ihan sama! Minä kai tasoituin vasta paljon myöhemmin. Tämän on enteiltävä hyvää. Olen optimisti.

Joop. Tässä päiväunien aikana olisin voinut tehdä töitä tai jopa nukkua, mutta valitsinkin eilisen Mentalistin ja heti perään pornon katselun. Kieltämättä hyvä toi tokakin. En muista koska viimeksi olisin saanut siitä jotain irti niin kuin nyt. Suunnitelmat viikonlopulle eteni heti isoin sykäyksin, täytyy kaivella jo illaks vähän vaatetta kaapin perältä ja olla oikein kilttiä narttua töistä väsyneelle...

Kaveri ärähti yks ilta, ettei elämä oo pelkkää seksiä ja rakkaudessa nautiskelua. Ei tietty ei mut hei tällasina pimeinä, märkinä, ahdistusta lietsovina marraspäivinä, kaikkeni yritän!

torstaina 5. marraskuuta 2009

Stadissa lunta, ah

Ajeltiin siskon kanssa eilen työasioissa Lahteen. Palatessa runkkasin abc:n vessassa. Mies ja lapset osallistui pilkkikisaan. Lapset kyllästy ja mies uhkas koukuttaa ne. Siis kalastukseen vielä joskus. Olen hieman hysterisoinut sikatautia, en liikaa, mitä nyt kuulostelen kokoajan pallopyllyjeni olemattomia keuhkorahinoita. Anoppi haluaisi meidät - ainakin lapset - luokseen metsään viikoiksi. The stranger on ihastunut (thank you God). Mietin tänään mitä kivaa keksisin isille sunnuntaiksi, olin jo soittamassa siskolta vinkkiä mutta tajusin, ettei isiä enää ole. Päätin askarrella lasten kanssa jotain kivaa niiden isille. Se on maailman paras isi kyllä, elää ikuisesti. Mietin nyt bloggauksen tarkoitusta. Pääasiahan on, ettei tällä millään ole mitään vtun väliä. Seuraavaksi mietin alapääasioita.

tiistaina 3. marraskuuta 2009

Rakastan kaikkea ja itseäni

Lapset lähti lauantaina heti aamusta mummolaan, ajattelin lojua vilttien alla kaksi päivää. Ei onnannutkaan, tulin kidnapatuksi. Oldfartnapatuksi. Vietin vuorokauden sviitissä lempihotellissani, suurimman osan ajasta hyväksikäytettynä. Minua käytettiin hyvin, oikein oikein hyvin. En yleensä itke kovin vähästä mutta nyt itkin hyvää oloa kerran ja sitten toisen. Miten me niin osataankin tämä, miten on mahdollista, että yhä vielä päästään tähän tilaan. Koko maailma unohtuu ja on vaan tämä. Seuraavana päivänä kykenin illalliselle, mutta en pitkän matkan päähän, enkä housuissa. En uskaltanut kuin lasillisen viiniä, jotta kaikki aistini pelaisivat seuraavankin yön. Homma toimi. Rakastan.

Eilen terapiassa. Olen joskus niin pihalla, ylittänyt kai surun, jäänyt johonkin välitilaan, epäuskoon ja vihaan. Paskat sitä suruakaan ylitetty, en valehtele, jokainen päivä tuntuu olevan pientä taistelua, täynnä samaa valintaa. Minä muistin, tämä riittäköön, tänään en enää mieti vaan keskityn tähän, lapsiin ja kaikkeen tähän.

Nyt olen yksin saaressa. Äitin vanhempien lomapaikka, eivät ole käyneet pariin vuoteen, ukki ei uskalla enää ajaa venettä. Siskon mies on käynyt kesällä pari kertaa ja olisi nytkin lähtenyt mutta halusin tulla yksin, en ole käynyt pitkään aikaan ja uskallan ajaa venettä. Kävin täällä joskus yksin koirieni kanssa. Lukion ekalla, juuri ennen mieheen törmäämistä, kävin yhden tytön kanssa, suutelin sitä saunassa ja pilasin kaiken. Viisi vuotta myöhemmin tulin tänne kun tajusin olevani raskaana, odotin esikoista enkä uskaltanut kertoa kellekään mitään. Voi mitä muistoja. En ole kertaakaan ollut täällä vanhempieni kanssa, tänne oli helppo tulla. Tää on vähän käytetty paikka.

Mies oli ensin vastaan, sitten tajusi, etten lähtisi jos epäilyttäisi. Tunki pienen koiran matkaan, sisko muka käski. Meri ei paljoa riehunut, vesi on matalalla, muistin kaikki ne kolme kiveä, jotka pitää aina muistaa väistää. Ukki muistutti mutta hutasten, totes mun tietävän tarpeeks.

13 astetta lämpöä sisällä, nousee kyllä vielä. Otin miehen mieliks makuupussin, jossa se on nukkunut pakkasilla ulkona, ei luulis tulevan kylmä. Jos nyt edes maltan nukkua. Sisäfilettä maha täys, punkkua migreeninkin uhalla, suklaata ja kainaloon mönkivä koiruus. En tiedä mitä kaivata. Olenko huono äiti kun en edes lapsia? Lauantai ja sunnuntai lapsista erossa, maanantaina koko päivä yhdessä. Tänään aamupala ja satuhetki. Nyt taas tämä ja huominen erossa. Sisko ei pysty samaan, sisko tuskin pystyy edes yötä viettämään erossa pienistään. Kaveritkaan ei kaikki pysty. Ne puhuu, että joskus vielä etelään viikoks tyttöporukalla, sitten ne ei ikinä mihinkään lähde.

Lapsillahan on hyvä olla kotona isin kanssa. Siksi kai osaan nauttia yksinäisyydestä. Oon vähän ylpeä itestäni, ihan vähän. Tää on tosi arktista. Lisää puita takkaan...

perjantaina 30. lokakuuta 2009

Huomenna näillä käsillä tuskin edes runkataan

Meidän pihassa on 3 vaahteraa ja 2 omppupuuta. Ne vaahterat on valtavia, eikä omppupuitakaan oo pidetty sopivan pieninä. Tämä päivä meni sitten haravoimiseen ja pihan yleiseen siivoukseen. Jossain välissä pienet nukku ja toisessa välissä syötiin. Nyt on aika puhkipoikkis-olo.

Kävin tossa postilaatikolla ja pysähdyin noukkimaan siivotusta maasta yhen keltasen koivunlehden. Työnsin sen taskuuni ja sit pysähdyin hetkeks pohtimaan oonko jotenkin häiriintyny. Huomenna en astu ovesta ulos, tuuli on tuonut naapurista kuitenkin kaikki lehdet. Vttu noi koivut vtuttaa mua.

Murehdin taas muiden huolia. Ei tästä vammasta taida kasvaa irti. :|

keskiviikkona 28. lokakuuta 2009

Mikään ei muutu ja hyvä niin



Mies on aamuisin (ällöttävänkin) hyvällä tuulella. Eilen se lauloi tota, piti googlettaa artisti kun jäi niin päähäni soimaan. Nyt taas soi, argh!

Ja mies kirjottelee lappuja. Vihreitä post it -lappusia löytyy kaikkialta. Vaatehuoneen perältä villapaitojen välistä, kenkähyllystä koroilla keihästettyinä, jääkaapista maitotölkin alta, meikkipussistani. Ne on ihania ja ne pelastaa äkämököhetkiltä, niissä muistutetaan tärkeydestä ja ne saa aina hymyymään. Tekee mieli mennä kiinni ja rutistaa, pussata niska kananlihalle ja jäädä siihen, vaikka hetkeä aiemmin olis halunnu paiskata paistinpannulla naamaan kun niin vitutti ja väsytti joku kauppalistan miettiminen, eikä vähempää voinut inspata vakuutusyhtiön vaihtaminen tai vanhojen talvirenkaiden kohtalo. Tekee mieli mennä ja menenkin.

Hyviksiä on mahtunut päiviin, mutta ei niin paljoa kuin olisin halunnut. Mut ei kaikkeen vaan ole aikaa, tärkeintä on lapset ja niiden kanssa arjen jakaminen. Gosh, miten ne pienet vauvani kasvavatkin! Poika ei ole enää mikään heittopussi maailman helpoin, vaan sitä omaa tahtoa alkaa löytymään. Ihana juttu. Rakastan seurata ja elää tätä. Kaipaan myöhemmin. Tyttö on jo niin kauheen iso, että meillä puhutaan meikeistä ja sopivasta iästä hiusten värjäämiselle… Äiti sä oot vähän tyhmä! Siis kaikkihan meikkaa ja Pikku-Myylläkin on punanen tukka! Mut yhä tehdään vahinkopisuja öisin ja kömmitään iskän ja äiskän väliin kun mörköjä tulee uniin, halutaan aamuisin sylitellä niin kuin vauvatkin ja viikon on banskut pitäny soseuttaa niin kuin Nina-tädin vauvvalle.

Siskon vauva on ihana. Olen vasta viimeisten parin viikon aikana päässyt kunnolla kai tutustumaan tähän uuteen perheenjäseneen. Miehen painostuksesta. Nyt annetaan niille vapaa-ilta, haluun vauvankin hoitoon tänne. En ollut tajunnut, miten kovasti välttelin pienen kanssa olemista. Tajusin sen kun muut ottivat esille, tajusin heti! En tiennyt millä perustella etäisyyttä, vauvakaipuu ja suoranainen kuume tuntuivat huonoilta syiltä. Tekosyiltä. Siskon mielestä se kuitenkin on niin, en ole kohdunpoiston jälkeen juuri kyennyt ottamaan kontaktia pienimpiin. Minä suojelen minua kaikelta, mitä ikinä keksinkin…

Nytkin vauva on täällä. Mies on onneksi jo lupautunut nousemaan ja hoitamaan yöllä... :)

Jottei kaikki olisi liian hyvin olen ajatunut tasaisin väliajoin omiin maailmoihini. The stranger ja kaikki se. Olen tarkoituksella uinut omiin syvyyksiin. Morkkistelen ja toisaalta en. Mies ei oikein anna. Mut en voi mitään, kulta, olen kamala! Ollaan niin helvetisti puitu yksiavioista elämää, vuosikymmeniä saman - sen aivan mahtavan ja niin tärkeän - ihmisen kanssa päivien ja öiden jakamista. Sitä, miten tuskaisen ahdistavalta se kaikki joskus tuntuu. Meistä kummastakin mutta enemmän minusta. Enkä silti voi tai aio tehdä mitään. En vaan voi.

Elämä on melko pelotonta nyt. Luotan taas täysin ja ruoskin siitä joskus itseäni. Kaveri kysyi miten voin luottaa kun luottamus on petetty kahdesti. En tiedä, enkä aina edes hei haluaisi luottaa. Mutta olen kai enemmän halunnut. Halu riittää niin jumalattoman pitkälle.

Ja niin kuin psyketäti tietää, pelottomuus on tila, johon olen itseni ajanut päätöksillä. Olen päättänyt, ettei luottamusta romuteta kolmatta kertaa.

Tjaha, kolme minimonsteria kyllästyivät taiteen tekemiseen, täytyy alottaa niiden kanssa joku energioita kuluttavampi touhu niin saan ne kasiin mennessä unille, pääsen yksin saunaan. Mies lässyttää vaavvalle, on se syötävä. Toi satakilonen kaljupää. On toi viiskilonenkin. Syön ne! Energiat kuluu minimonstereilla kun metsästävät kaljupäät pöytääni!

maanantaina 26. lokakuuta 2009

Se, jolla on sydäntä tulee toimeen huonommallakin päällä

Kaksi vuorokautta korvessa ystävien kesken. Oon liian vanha ja perheellinen korpeiluun ystävien kesken. Huolimatta hiljaisista, yksin tehdyistä metsäkävelyistä, meinasi pää hajota naamoihin ja niistä pääseviin ääniin. Hajosikin ja siinä sitten purnattiin puolin ja toisin. Kännissä kaikki meni ihan ok, oon vaan liian vanha olemaan kokoajan kännissä.

Näin hirven! Se oli ihana, upea ja hirvittävän kunnioitusta herättävä.

Tein eilen illalla Elämä pelissä -proggiksen testin (en tiedä miksi, en ole jaksoakaan ohjelmasta katsonut) ja sain onnellisuuspisteitä 82/100, elämäntyytyväisyyspisteitä 88/100. Tein uudelleen ja sain tasan samat. Pitäis kai tehdä vielä kolmannen kerran näin sateisen maanantain kunniaks. Vituttaa kun mies sai vähemmän molemmista. Jätin hyppimättä naamalle, keskityttiin halailemaan viikkoa loppuun BB:n äärellä.

Tämä aamu alkoi huonommin kuin maanantait yleensä, kuuntelin kaverin murheita puhelimessa melkein tunnin. No olisinkin vain kuunnellut mutta tyhmänä menin sanomaan mielipiteitäni asioihin kun niitä kysyttiin, toinen loukkaantui ja ei nyt sitten jaksa enää tällaista hemmoteltua prinsessaa enää niin ku ikinä. Siis ikinä! Minä en tiedä maailman pahuudesta mitään, koska olen onnistunut kaappaamaan itselleni rakastavan miehen, saanut terveitä lapsia, enkä ole koskaan ollut lihava.

Noh, tosta kai ne testin pisteetkin tulivat. Kyllä, elämäni on täydellistä. En saa valittaa mistään. Siis niin ku ikinä.

sunnuntaina 25. lokakuuta 2009

Talviajassa

Julkisessa tilassa.
Vessassa. Miesten puolella.
Kiirehtien kankaiden välistä.
Staypparit, mihin tahansa paitsi tähän liian lyhyt hame.
Kravatti painettuna suulle.
Hiljaa narttu.
Pohjalle lujaa.

torstaina 22. lokakuuta 2009

Ikuinen nälkä ja kaipuu

Rakastan rakastan
Luoja mä tartten lomaa itestäni.
Ei ihan helpoin järjestettävä.

keskiviikkona 21. lokakuuta 2009

Palapeli

Olin eilen mahdottoman ylpeä pojastani, joka osoitti täydellistä kiukunhallintaa juuri oikeassa tilanteessa. Tämä ihan-kohta-2-vuotiaani leikki parin itseään hieman vanhemman pojan kanssa kuormureilla hiekassa ja koska pojallani oli selkeästi hienoin kuormuri, halusi toinen kavereista jossain vaiheessa sen. Yritti ensin hyvällä ja kuulin kauemmas miten poikani sanoikin ”saat sitten kohta, ensin minä” ja jatkoi leikkiään.

Kamu koitti hetken leikkiä omalla ilmeisen huonollaan mutta antoi pian periksi himolleen ja tarttui poikasen kuormuriin. Riuhtaisi toisen kädestä ja heitti vielä hiekkaa vähän kohti. Olin jo menossa tilanteeseen mutta pysähdyin, odotin miten poika tilanteen hoitaa. Pieni kihisi kiukusta ja kömysi pystyyn, oikein murisi ja oli jo ottamassa nyrkilleen vauhtia. Sitten käsi pysähtyi ja pojan huulilta pääsi vihainen sihahdus. Sanat olivat hyvin selkeät ”senkin tyhmä lapsi!” - käsi laskeutui sivulle ja pieni tyyppi tuijotti murhaavasti isompaansa suoraan silmiin. Iso tuntui vähän säpsähtävän, mutta heitti pian kuormurin hiekkaan ja rupes lällättämään sihisijälle.

Lällätys ei riittänyt provoksi, joten piti tuupata pikkusen. Siitä pienempi tumpsahti pyllylleen ja jäi siihen. ”Tyhmät lapset satuttaa senkin tyhmä lapsi” - kuului hyvin vakaalla, rauhallisella äänellä. Pikkudemonini kömpi pystyyn, ja katse jo riitapukarista irrotettuna lähti hakemaan kuormuriaan maasta parin metrin päästä. Ennakoin, syöksyin hiekkikselle ja juuri kun lälläri oli hyppäämässä nyrkkeineen pienempänsä päälle, nappasin sitä hupusta ja nostin ilmaan. Nostin kauemmas ja laskin maahan. Otteeni hupusta ei aivan kerennyt irrota kun puhelimessa jo vartin juorunnut äitityyppi kiirehti paikalle melko myrkkysin silmin. Sanoin, ettei meillä mitään hätää ole ja tuli vaan lelusta hieman tappelua, koin fiksuksi tavaksi siirtää poikansa sivuun nyrkkeineen.

Äitityypin mielestä huppuun ei saanut koskea, missään olosuhteissa ja huuliltaan ilmeisesti pyrki ulos tiukkaa tekstiä mutta mitään en siitä kuullut koska mielessäni pyöri kaikki ne koomiset liikkeet, joilla tuon typerän lehmän nujertaisin hiekkaan korkoni alle… Mutta sitten tuli pieni poikanen reiteeni kiinni, säihkyvin silmin aurinkohymyin tavoitti katseeni ja pyysi leikkimään kuormurilla kauemmas nurmikolle. Heeinojen lehtejen sekaan. Pahoittelin tilannetta äitityypille ja pojalleen, nappasin muruseni syliin ja karkasin nurmikolle. Tilanne jäi puhumatta, en tiedä näkikö äitityyppi mitään tai osan, ei ainakaan enää hakeutunut juttusille tai varsinkaan ottanut puhelinta esiin (edes soittaakseen poliisille).

Meidän miehiltä jäi kaikki näkemättä, hippaleikit tyttösen kanssa veivät toisen kummisedän huomion. Kuultuaan accidenstista se lupas opettaa meille tosi paljon hyviä kirosanoja ja haukkumanimiä lähivuosina. Ei me välttisti tarvita semmosta apua, kiitos vaan, ei siitä ole kuin kaks viikkoa kun kyseinen ihana setä kimpaantui leikkipuistossa vieraalle lapselle niin, että huusi tämän isälle puiston toiseen päähän ”tuutko hakemaan tän nilkin vai heitänkö ihan itte tohon seinään!”. Ikäviä sanavalintoja - true - mutta nää tällaset kumpuaa sisältä puolustustilanteissa, toisilla enemmän kuin toisilla. Ja kyllä setä kiukun laannuttua pyysi anteeksi huutamistaan, muttei sitä, ettei aikonut antaa kenenkään repiä kummityttöstä hiuksista.

Töistä luoksemme kiiruhtaneelta mieheltä jäi tietysti aivan kaikki näkemättä, koska kännykkä käsissä kiinnosti ilmeisesti aivan hirrrvittävän paljon...

tiistaina 20. lokakuuta 2009

Olin tänään mahdottoman ylpeä pojastani, mutta unohdin kirjoittaa siitä tähän blogitekstiin

Sainpas paljon aikaan tänään, vaikka tuntuu, etten muuta tehnyt kuin istunut koneella! Sitä se teettää kun sysää seksiajatukset mielestä heti aamusta, saa tehtyä vallan muuta. En ota tavaks. Mut nyt on kiiretyöprojekti lähes kasassa, voin keskittyä huomisen jälkeen hyviksiin. Keskitymme lasten kanssa kimpassa. Aiomme myös vierailla äidin vanhemmilla, ehkä perjantai voisi olla hyvä päivä tähän. Mummo soitti pienen hiljaisuuden jälkeen ja oli neutraalilla tuulella. Uskalsin kertoa miten loukkaantunut olin edellisen vierailumme päätteeksi, miten en enää aikoisi kuunnella kenenkään - varsinkaan hänen - suusta pahaa iskästä. Siedän pahat vain pääni sisällä, enkä usein sielläkään… Ja mummo kertoi ikävöivänsä lapsia, olevansa tylsistynyt ja ukkiin vttuuntunut. Lupasin, että tulemme ja mies vie ukin pitkälle mersu-ajelulle. Miesten hupia. Oh my.

Lapsilla oli hauska uimareissu jädeineen, isoillakin tyypeillä oli. On meillä niin maailman parhaat ystävät, lapsilla ihanat, aikaansa pienille antavat kummit! Rakastan tätä piiriämme, miten ollaankaan niin tiiviisti kaikki samaa porukkaa, kukin omana itsenään, avoimena muille.

Lahja.

Lähiaikoina on puhuttu paljon siitä, miten kiire aina punkee ihmisten väliin. Loitontaa ja etäännyttää, jokainen kun tarvitsee sen täysin omankin ajan. Kiireettömän. Nyt kun olemme miehen kanssa olleet molemmat kotona, on ollut mahdollisuus taas priorisoida, huomata lähipiiri. On ehkä tullut helpommin vaadittuakin (pyydettyä) takaisin.

Onnistumisia.

Ulkoilimme vielä ennen pimeää kaikki yhessä, mieskin kiirehti töistä ehtiäkseen viettää pari tuntia pentujensa kanssa. Sanoi nauttivansa työilmapiiristä, uusista asioista ja osaamisesta, kyllä sä tiiät hei - siitä tekemisen meiningistä, mutta kaivanneensa kodin hälinää joka toinen tunti. Lasten rauhallisia jutteluja ja yhteisiä leikkejä joka toinen.

Vaimoa ei kuulema tänäänkään kaivattu.

Oli tarkoitus lähteä Robbien konserttia Tennispalatsiin katsomaan, mutta kaveri päättikin valita risteilyn. Minäkin melkein jo olin lähdössä, kunnes tajusin, ettei seuraani oikeastaan haluttaisi, uusi rakastus inspailee enempi… Pystyn just ja just ymmärtämään tän, hyväksymäänkin ehkä. ;) Yksin en halunnut edes Robbien vuoksi stadiin lähteä, jotenkin tää ilta tuntui aamusta asti kotikeskeiseltä muutenkin. Youtubetan ja väijyn hetkeä, jolloin mies sysää loputkin duunipaprut sivuun ja uskallan hyökätä sen niskaan kiinni… Väijyn hitto vaikka puolille öin, kiusallani!

Todnäk simahdan heti Lipstick Junglen jälkeen. Kuumekin tuntuis nousevan mut enpä mittaa, jyviä vaan nappaan.

Kiitos tästäkin päivästä.

En simahtanu. Mies simahti suihkuni aikana. Nyt mun pitäis vaan huokaista, nukahtaa ja nukkua aamuun saakka. Vihaan näitä alkuöitä ja tarvetta ripustautua. Vituttaa, etten vieläkään osaa nukahtaa yksin. Olematta edes oikeasti yksin. Pathetic.

Alapääjuttu, kuinka yllättävää

Pirpanoitten kummit ehdottivat uimahalliin menoa tälle aamulle.

- Menkää te vaan, mä en kehtaa kun sheivasin vahingossa kaikki veke...
- Miten voi vahingossa sheivata kaiken pois?

En tiiä. Pärjäävät ilman posliiniakin. Täytyy vältellä tytön kanssa peseytymistä lähipäivät, en tiedä miks mut ahistaa ajatuskin paljaiden paikkojen näyttämisestä sille. Pian sille kasvaa karvat ja sitten se repii ne äitin esimerkin vuoksi ja ja ja!

Mies hoitakoon nää tämmöset jutut.

maanantaina 19. lokakuuta 2009

Työpako



Toimistolla aamusta asti villejä, tervehtyneitä lapsia paossa. Viikonloppu oli raskas ja ihana. Meteliä, tappeluja, sovintoja, suukkoja, piiloleikkejä, ruokaa, kiireettömiä tunteja, halauksia, kellon vilkuilua, saunomista, komentamista, omien hiusten repimistä, satuja, prinsessaleikkejä, naurua, kiljumista, kuumelääkettä, valkkaria, suklaata, aikuisten kesken eri maailmaan juoksemista, pitkiä öitä, liian aikaisia aamuja ja kiirehtiviä käsiä, vaativia liikkeitä, nälkäisiä sanoja, maisteja, hipaisuja...

Koitan keskittyä raportteihin. Reidet pöydän alla tuntee haamuja, hipasuja ja - niin kevyitä, että melkein kuivia - kielen liikkeitä. Kosketuksia jättämättä jälkiä. Näytöllä on virkkeitä, joista jokaisesta tulee mieleen aivan muuta kuin tarkoitus olisi. Olisi kai keskityttävä. Jotta pääsisi vielä tänään kotiinkin.

- strippaukseen / Likaantunut vaatetus riisutaan välittömästi / Iho pestävä myös, jos epäillään ainetta roiskuneen / Käytettävä suojakäsineitä / Neste, lähes väritön / Kiehumispiste / Leimahduspiste ...

Vaihdettava musiikki mättöön. Puettava paksummat sukkahousut. Nyhdettävä hametta alemmas. Nostettava paidankaulusta. Pyyhittävä puna huulilta. Työnnettävä jotain estämään valut. Sysättävä the stranger pöydän alta nyt... Ihan kohta.



torstaina 15. lokakuuta 2009

Dear diary, I'm so fine today

Mietin miten nimittäisin vapaaehtoisia hyväntekeväisyysduuneja ja päädyin käyttämään sanaa hyvikset [ettäs tiedätte] ja nyt voin sujuvasti kirjoittaa tehneeni eilen muutamat sellaiset tunnit ja päälle möyrineeni äärettömässä mukavuuden fiiwiksessä about tuntitolkulla. No ehkä loppupäivän. Ehkä vieläkin. Tarvittu, kaivattu tunne päällä ja olen niiiiin tyytyväinen kun löysin lopulta kuitenkin mukavan kompromissin, sellaisen ei-liian-isolta tuntuvan. Toivottavasti tämä on hyvä pitkässäkin juoksussa, inhoan perääntymistä näissä jutuissa. Näin harkittua ei tuosta vaan lopetetakaan.

Broidin kanssa käytiin tiukat väännöt perhefirman tilasta ja hävisin yllättäen sen taiston, mikä on mulle ihan-se-ja-sama, mut yllättävästi kyllä hävisin. Broidi oli varautunut ja tehnyt pohjustuksen kunnolla, hoidelkoon! Nautiskeltiin liian herkut safkat ja tehtiin pakolliset paperityöt, sitten heitin innostuneen pikkasen kentälle. En voinut olla huomaamatta sitä jotain pientä ylpeydentunnetta, mikä meidät molemmat valtas. Faijan miettiminen sai nyt hymyn huulille.

Päässä soi tauotta:



ja soitin miehelle tunnustellakseni sen fiiliksiä. Kun ne olivat, mitä odotin ja toivoin, ehdotin tuovani kotiin herkkuherkkuu kahta narttuu ja jos vähän juhlittais mun tulevia synttäreitä etukäteen joohan. Ja koska herkkuherkkuni on aikatauluton ainavalmis ihana ja mullehelppo, hain sen pikana yliopistolta ja annoin kiiman viedä. Mikä helvetin ihana viikon keskeyttäjä, thanks babe.

Tykytys kasvaa kirjottaessa, ei pysty enempää. Huolehdittavaa vieressä.

... Ihanat, ihanat lapsukaiset kotiutuivat illalla! Tunnin leikkien jälkeen tajusin molempien olevan kuumeessa, heti lämmöt mitattua tuntui olokin pienillä pahenevan ja lääkityksen avulla nukuttiin viime yönä edes jotenkin. Raahasin patjan tytön sängyn viereen ja kannoin poikasen samaan tilaan. Miehen pakotin omille unilleen, koska tänään olis tärkeä päivä uusien duunijuttujensa etenemisen suhteen. Tärkeän päivän alottajaks kömmin pienten vielä nukkuessa isoni viereen, suoraan alas peiton alle ja turrutin omat tykytykset kummallista kyllä pelkällä antamisella. Joskus näinkin.

Mies laulaa partaa sheivaillessaan Meredith Brooksia ja virnuilee seksisti.

Just when you think, you got me figured out
The season's already changing
I think it's cool, you do what you do
And don't try to save me

I'm a bitch, I'm a lover
I'm a child, I'm a mother
I'm a sinner, I'm a saint
I do not feel ashamed
I'm your hell, I'm your dream
I'm nothing in between
You know you wouldn't want it any other way

I'm a bitch, I'm a tease
I'm a goddess on my knees
When you hurt, when you suffer
I'm your angel undercover
I've been numb, I'm revived
Can't say I'm not alive
You know I wouldn't want it any other way


Tyttönen kattelee Voicelta Samu Haberia hyvin kiinnostuneena. Hyvä maku, mut taidetaan vaihtaa Muumeihin. Poikanen syvässä unessa sohvalla, meen rutistamaan. Ei tuota enää mitään ongelmaa postata samaan sekä pillujutut, että lapset. Oh my. Uh. I am a good maaaaa, really am.

keskiviikkona 14. lokakuuta 2009

Enemmän hyvää ja vähemmän kirosanaa

Eiliseen aamuun heräsin huonona, takana yö pahoin unin (vaikka ennen nukkumaan käymistä Täydelliset naiset ja Fazun mustikkapiirakkasuklaata levyllinen!) ja olo kaikkea muuta kuin levännyt. Viideltä nousin kun vitutti niin miehen kuorsaus. En käsitä miten se välillä alottaa sen hirveen möyräämisensä! Potkin ja lämin tyynyllä, ei mitään apua. Olisin voinut kai jatkaa unia toisessa kerroksessa mut vitutti jo tarpeeks liikaa ja tupakan jälkeen halusinkin jo pestä naaman ja lähteä lenkille. Oikeet vaatteet päälle ja pakkaseen, parasta. Aamulenkille lähtiessä iskee usein se pieni koirakaipuu muhunkin. Iltalenkkejä en jaksais.

Törmään aina samoihin naamoihin aamukaduilla ja pellolla. Nyt pysähdyin rapsuttelemaan parit westiet, jotka omistajansa (ihkukaunis blondi parikymppinen mimmi) mukaan inhoavat aamulenkkejä, haluaisivat vaan jäädä sänkyyn peittojen alle. Omistajan mielestä koirat on siis fiksuja, mulla kävi mielessä vähän eri mielipide. Lisäsin päähäni jälleen yhden post it -lapun ”etsi rotu, joka diggaa aamuja ja inhoaa iltoja”. Onhan se rotuominaisuus, onhan!

Alaselkä ulvahti kivusta kun hypin kantojen yli väärässä asennossa, jotenkin väärin ja niin vanhan jäykkänä. Sipsutin kotiin kesken pätkäni kiukkukyyneliä pidätellen ja romahdin suihkuun kuuman veden alle tunniks. Mies tuli hoitamaan mut onnistu tekemään kaiken väärin. Jep, se sellainen päivä kun toinen tekee ihan kaiken väärin. Minähän en vttu sentään ole mikään reikä, johon tullaan aamukovana kyselemättä ja ei, en todellakaan halua sitä shampoota päähäni ja sormet irti niskasta, mun selkä on kipee!

Hoida narttu ittes.


Vitutti ja palelsi, snadisti kuumetta mut ei kipee olo. Paska ilmapiiri. Jossain vaiheessa pää rauhoittui hiljaisuuden ja kirjan myötä ja kroppa rupes kipuilemaan ihokaipuuta, tuli se pakottava tarve saada mies ihan kiinni ja kimppuun, ne sormet sinne perkeleen niskaan ja aamukova-päiväkova-mikätahansakunhankova kyselemättä sisään.

Mut ei, kato eihän sitä pakkastelun jälkeen fiilistä noin vaan käännetä, pitäishän mun tietää. Ei se mies mikään kone ole, ei, ainakaan ihan joka päivä. Kauhee duuni pehmittelyssä sun muussa, rupes vituttaa jo ennen kuin edes aloin yrittämään. Too much work! Mökötyksen jatkamiseen riitti voimat. Voi minua pikkuprinsessaa. Jos nauttisin vielä menkoista, ne alkaisivat viikon sisällä, jep jep.

Lähdin haudoille, vaikka olin sopinut itseni kanssa, että vasta ensi kuussa ja vain sen yhden kerran ennen joululomia. Lähdin yksin, vaikka oltiin sovittu, että yhdessä seuraavan kerran, ei yksin. Handlasin, ei siinä mitään. Mietin siellä kävellessä, että en usko tähän, en tiedä miksi taas tulin ja kukaan täällä ei mua ole odottamassa. Älytöntä puuhaa, mut niinhän on moni muukin tekemäni. Tällä reissulla en hakannut yhtään kiveä tai polkenut maata. Tyydyin kertomaan selvinneeni tietyistä paskamaisuuksista, joita faija paskamaisuuttaan oli hoidettavakseni jättänyt. Heti perään puhuin vihan pois ja annoin ikävän vyöryä. Koskaan ei tunnu idioottimaiselta jutella äitille. Mä niin tarttisin neuvoja ja rohkasua, sä olit aina se, joka näki kaiken...

Katselin kaukaa vanhaa miestä, joka itki polvillaan kylmässä maassa. Jutteli ääneen, siisti lehtiä kiven päältä. Kun joku joskus kysyy miltä suru näyttää, tiedän heti mitä haluaisin osata vastaukseksi kuvailla. Olisin niin halunnut mennä luokse ja halata, en vaan uskaltanut. Se olisi ollut häiritsemistä. Entä jos ei. En tiedä, en uskaltanut.

Olin jatkaa anoppilaan lapsi-ikävissäni mutta mietittyäni asiaa toisenkin hetken, päädyin soittamaan sinne. Tytön kanssa puhelimessa roolileikkejä, olin maailman paras Muumimamma. Forumin kulmalla kanssaseisoskelijat virnuilivat, baskeripäinen mies iski silmää. Madalsin ääntäni ja yritin olla pikkutytölleni Nipsu. Tulin tyrmätyks. Pojalla ei ollutkaan juuri muuta asiaa kuin peittelemätön onnellinen hymy.

Anoppi kehotti nauttimaan lapsivapaista hetkistä. Linjan sulkeuduttua pääs itku. Tyhjä merkityksetön olo. On se jännä, että kiireessä paineiden alla haaveilee siitä, ettei kukaan tarvitsisi juuri nyt ja voisi keskittyä itseensä. Ja kun se hetki tulee, ei ole mitään! Baskeripäisen deitti tuli, lähtivät Simonkatua ylös, baskeripäinen hymyili - kai rauhoittavasti - olkansa yli. Hymyilin takaisin. Psyketädin aiemmat kehotukset haalia jotain intohimon kohteita, jotain omaa, saa vaan turhautumaan. Kykenemättömyyttä. Olin kykenemätön jopa shoppailuun, haahuilin päämäärättä aikani ja lopulta painelin kotiin laukku täynnä lähikaupasta silmät kiinni poimittuja herkkuja.

Sokerihumalaisina lähdettiin vielä autokauppaan, minä en siksi, että autot olisivat kiinnostaneet paskaakaan vaan siksi kun kerrankin pyydettiin mukaan. Roikuin kainalossa ja yritin innostua toisen intoilusta. Suoriuduit ihan fine, kuiskattiin ovista poistuessa korvaan. Hyvä olo. Tottakai saat vaihtaa auton jos nussitaan ensin tämä pois. Ajetaan Laruun ja ollaan teinejä.

Tähän aamuun heräsin kivemmin. Miehen kuorsaus ei vituttanut, suutelin yötuoksut pois. Menin kiinni ja kiedoin reisieni väliin, herätin kosteasti ja kiireettä suulla ja iholla.

- Rakastan sut tähän ihanaan keskiviikkoon, tää on ihana kun lapset tulevat kotiin.
- Mmh, tehdäänkö me sitä, mitä ei tehtäis jos oltais eilen toivomias työssäkäyviä ahkeria aikuisia?
- Joo, ollaan vastuuttomia laiskoja lapsivapaata viettäviä eläimiä ja leiki sä mulle Hynystä ja tosi matalalta, niin annan parastani täältä alhaalta lähtien...


tiistaina 13. lokakuuta 2009

Nerdy-nerdy

Alatunnisteen sai näkyviin kun käytti bloggerin hienon hienoa tuo ja vie -systeemiä. Sori syötteistä!

Olen tyytyväinen.
Vaan en tyydytetty.
Menen yrittämään.

maanantaina 12. lokakuuta 2009

Elämä on juhla

Tässä päivässä ei tainnut olla juuri muuta hyvää kuin Zen Café raakana, kuumana ja läheltä lähelle Yle Teemalta.

sunnuntaina 11. lokakuuta 2009

Epäselvä mennyt, pelottava tuleva, hyvä nyt

12:00

Kahvi maistuu paskalta ja tupakkaa tekee mieli kokoajan, lapsille soitin kahdesti ja toivoin, että haluaisivat jo kotiin, mummolassa kuitenkin juuri nyt ihan liian liffaa.

Viime vuoden pikkujoulukauden aikaista - sydämeni hetkeksi pysäyttäneestä teksiviestisekamelskasta lähtenyttä - kriisiämme tuli mietittyä eilen kaveriporukalla kun lätkästä selvittiin. Silloin melkein vuosi sitten olin varma, että miehelläni on suhde erääseen turkulaisnaiseen ja jossain välissä kävin yllärivisiitillä naisen luona kuulemassa toisen version tapahtumista. Korvani tarvitsivat jotain mieheni suoltamia sanoja todempaa ja fiksumpaa tajutakseni asiat oikein. Lähes kaiken olennaisen nainen kiisti ja varsinkin sen, että olisi mitään oman liittonsa ulkopuolisia panoja harrastellut. Reissun anti oli oikeastaan se, että minun tulisi kuunnella miestäni paremmin ja enemmän, eikä ajaa vieraisiin syleihin. Jepajep.

Lähdimme miehen kanssa työstämään paskoja, korjaamaan liittoa ja voin sanoa, etten ilman tätä naisen versiota olisi siihen lähtenyt. Mies oli siinä vaiheessa niin täydellisesti sitä mieltä, ettei ansaitse mitään hyvää elämäänsä, että taakkani tuntui melko raskaalta, kohtuuttomalta… Tietenkään näistä asioista ei kaikkea voi kirjoittaa ylös kun ei ihan anonyymi ole, mutta siis jatkoimme tiukemmin eteenpäin ennen kuin mitään todellista petosta edes tapahtui. Tiiviisti, huterasti, eteenpäin.

Asiaan, nainen oli tuolloin visiittini aikaan raskaana ja nyt eilen hänen pitkäaikaiselle kumppanilleen selvisi, ettei olekaan heille syntyneen lapsen biologinen isä. Gosh… Vaikka eilen kylässä olleet luotettavat ystäväni tiesivät kertoa tiettyjä tähän blogiin sopimattomia faktoja minulle juoruamastaan asiasta, faktoja, joiden perusteella minun ei kuuluisi reagoida pelolla tai oikeastaan yhtään mitenkään… Niin niin niin, reagoin melko rajusti kuitenkin. Olen oikeastaan ollut hiljaa, silmiä räpsyttämättä ja juuri mitään miettimättä viimeiset 12 tuntia ja on jännän idioottimainen olo. Ei, minun mieheni ei ole (kenenkään mukaan) siittänyt sitä lasta, mutta jostain kumman syystä olen tämän puolikkaan vuorokauden koittanut uskotella itselleni niin. Valmistellut itseäni jonkun mahdollisen kolmannen neljännen viidennen totuuden kuulemiseen.

22:55

Mies kotiutui ilman lapsia. Käytiin leffassa ja syömässä, rantoja kävelemässä. Juteltiin ja oltiin lähekkäin, pitkästä aikaa kaksin. Sanoin ääneen sen, mitä en aiemmin uskaltanut edes kirjoittaa ja jälleen puhuttiin peloista, joita ennen ei koskaan ollut ja nyt on vähän väliä.

Käveltiin keskustan toimistolle ja otettiin toisiamme niskasta kiinni. Monta kertaa ja kaikista kulmista, niin, ettei toinen vaan päässyt irtoamaan senttiä kauemmas.

Kotimatkalla bussissa kuiskailin korvaan rakkaussanoja. Vatsanpohjassa värähti vasen hymykuoppa, virne ja se niin ihana kimallus silmänurkassa. Kymmenen vuotta sitten se ei ollut noin komea, iho oli juonteeton ja koko mies lähes virheetön. Miten paljon enemmän nyt tunnenkaan pelkillä silmilläni…

Tiedäthän sä, että tapan sut jos ikinä mokaat tän hetken huumassa.


lauantaina 10. lokakuuta 2009

Täysi, täytetty, täydentynyt olo

Miehen kanssa uupuneina, liian vähän nukkuneina aamuun jo kuudelta. Toinen olisi voinut jäädä sänkyyn - niin kuin yleensä jääkin - mutta tänään se ei käynyt mielessäkään. Yhtäkkiä kaikki vaan kuului jakaa, aamun pakollisetkin.

Päivä saaressa kaveriporukalla, lämmitettyä siideriä kylmillä kallioilla, aurinko, läppää ja tulevaisuuden haaveilua. Ihan mahtavat tunnit. Pitkästä aikaa vietin aikaa jossain miettimättä kotia ihmisineen. En varmaan viimeisimmällä baarireissullakaan tähän kyennyt. Nyt on parempi, levollisempi olo.

Lapset halusivat Sirkus Finlandia ihmettelemään, mies lähti kantamaan pieniä junalle. Jo pelkkä paikallisjunaan pääseminen on meidän kirppujen mielestä COOL. Oikeastaan luulen pojan innostuneen koko lähdöstä vasta kun kuuli junasta. Sirkukset on niin ku niiiiin nähty.

Pian tulee pari yökyläläistä, istutan ne telkun ääreen ja kannustan IFK:n voittoon. Pieni hiprakka, hip! Lapset menee anopille, hyvässä lykyssä vedän kalsariörvellysperseet ja vaadin miehen sekaan perseilemään. Ei näitä turkulaisia homomiehiä ihan yksin ehkä kestä. Perseilyssä ne on kyllä melkosta eliittiä.



perjantaina 9. lokakuuta 2009

Koska haluan tämänkin esiin


Upee keli. Upeita tunteja. Odottava olo.

torstaina 8. lokakuuta 2009

Koska haluan tämän esiin



Upee keli. Upeita tunteja. Ahdas olo.


keskiviikkona 7. lokakuuta 2009

Ärsyttävä aamun ajatus

sähköpostissa viime yönä:

Aikuisuuteen kuuluu elämän risaisuuden hyväksyminen.
Kun tuhannennen kerran antaa itselleen anteeksi
samasta asiasta, ei ole enää varaa tuomita muita.

-Tommy Hellsten

Nukuin jo sikeästi. Kaikista illan aikana läpi käydyistä tunteista väsyneenä, kun sykkimiset ja tykyttelytkin oli vihdoin loppu. Huokaistu vielä kerran syvään, hymyilty ja oltu kiitollisia. Nukuin hyvin. Lapsetkin onneksi, herättiin vasta kun ei ollut enää mustaa. On maailman parasta herätä pienet vieressä, tunkemassa iholle, naamat hymyissä! Ne on niitä onni-aamuja (niin kuin tyttö sanoo).

Istuin ensimmäistä aamukahvikupillista nauttien mökin portailla ja katselin lasten touhuja tihkusateessa, ylpeän äitin aamuhuomio oli pojan kehittyneet kiipeily- ja pallonpotkimistaidot. Puheessa on hieman menty nollavaihetta, nytkään en ymmärtänyt mitä ihmettä pieni mies siskolleen huuteli. Sisko selvästi ymmärsi, joten annoin olla. Yleensä haluan yrittää jospa lauseesta tulisi selkeämpi mutta nyt halusin keskittyä isompaan mieheen.

En jaksanut yöllä jutella sen kanssa, kun soitti Oulun yöstä. Aamukäheänä iso mies oli pehmeä ja heti iloinen, meinasin jo pysyä helpoissa asioissa. Nukuttiin hyvin, Valtteri potkii just tosi kovaa palloa, Venlalla on ikävä ja se haluaa, että tuot lohta kaupan kassalta valmiiksi siivottuna. Mulla on kamala ikävä ja nyt kun nään sun kasvot äänen läpi ja kuulen, ettet ole ajanut sänkeä, ikävä on vielä vähän kamalampi mut ok. Alotinkin noin, pian jatkettiin muista. Mies – minää parhaimmillaan, kiertelemättä ja liikaa vaatimatta mutta silti kovasti odottaen, hengittäen ja rauhassa. Niin paljon tuttuja lauseita ja yhteen nidottuja ajatuksia, että iho pysyi kananlihalla ja sydän tuntu lämmittävän kaiken sisuksen selkää myöten. Kahvi kupissa kylmeni, lapset kerkesivät tapella, sopia ja tapella taas uudelleen.

Kun minä niin tiedän, mitä meidän rakkaus on. Epävarmimpinakin hetkinä on aina se riittävä tietty iso ihana varmuus! Ja lapsellisen täysi, vaan ei aivan ehdoton usko. Siitä on jo aikaa kun olen tullut satutetuksi, haavoista on ruvetkin kasvaneet pois. Pienten arpien ei voi antaa haitata, ne jäi tähän elämään, tähän suhteeseen ja kun sekin niiiin tiedetään.

Viimeinen vuosi on puhuttu kaikesta, paremmin ja enemmän kuin yhdeksän edellistä. Miksi ei sitten jälleen tästä joskus liikaa kasvavasta kaipuustani vieraalle iholle ja toiseen elämään... Kysyin kyllä miksihän meidän taas täytyy tästä puhua ja mies naurahti niin kuin se aina tajuaa tehdä kun livautan mukahauskaa pariterapiamatkiani.

Ajan perjantaina kotiin. Tai huomenna. En tiedä kestääkö äijät mun vaimolauseita sinne asti mut katotaan.


tiistaina 6. lokakuuta 2009

Aamusta iltaan ja yöhön sua sua sua

Kello on 7.27, tuntuu illalta. Väsyttää.

Etsisin netistä ruokaohjeita päiväämme jos netti vaan toimis. Yö oli levoton, poikakin heräili pissahätään ja pahoihin uniin. Ite pyörin ja hyörin, kroppa oli vähän väliä tulessa ja taas kananlihalla. En oo kipee, oon yhtäkkiä liian kiimanen.

Kuudelta laitoin kahvinkeittimen päälle ja pian suostun lähtemään ulos noiden kanssa. Nollakeli, onneksi on hyvät vaatteet olemassa ja vieläpä mukana. Siivoillaan pihaa myrskyn jäljiltä ja lähetään käymään naapurin mökillä. Sitä dieseliä ei tankissa riittävästi kotimatkaan ole, ei… Tyttö vieressä värittää äsken piirtämiäni prinsessakuvia ja poika etsii hiuksistani roskia. Vanha känny on aika surkimus, alotan jokaisen aamun poistamalla edellisen päivän tekstarit! Really. Ihan vaan saadakseni naarmukapulani toimimaan nopeammin (mikä ihme mulla on kun en vaan osta uutta, kärsin kuukaudesta toiseen näitä paskanoksujani?).


- Oonhan muistanut kertoa tänään, että rakastan sua ihan älyttömästi?
- Kiva kun kerroit.
- Meidän maailman tärkeimmät nukkuu tossa pehmein ilmein isoa unta, täällä on ihanan lämmin, takassa vielä tuli ja telkkarikin suostu näyttämään täykkärit mulle. Ihana olo.
- Eikö ookin loistava se ilmalämpöpumppu! Oon tosi tyytyväinen kun laitoin sen.
- Puuttuu vaan sinä ja ehkä vähän suklaata, no ei suklaallakaan niin väliä. Myrsky-yö ja tekis mieli painautuu kiinni, katella yhessä tulta ja olla höpönä...
- Muistathan tiputtaa vähän lämpöjä ku lähette sieltä? Ja verstaan ovi jäi multa auki, laita heti aamulla kiinni ni et unohda. Pusuja pennuille.


Jatkan tästä vielä tänään, nyt lasten kanssa touhuamaan, keli jeesannee väsyyn paremmin kuin kahvi.

12:05 ja pennut simahti.

Joo-o. Ja sithän mä eilen sammutin kännykän, söin kaapista suklaahimoihini kaakaojauhetta, letitin hiuksiani ja tuijotin tulta. Poltin eteisessä tupakkaa (pimeässä metsässä näky mörköjä, järvellä jotain tosi isoja) ja koitin löytää hyvän olon. Päästin the strangerini ajatuksiin ensin ihan vaan kiusallani. Sit en enää hallinnutkaan itseäni ja mitään yhtään, lainkaan. Välimatka pelastaa. Gooosh, oon toistuvasti – vuodesta toiseen - tässä samassa olossa. Minussa se kulkee sanoilla mitä-jos-joskus-ehkä-sittenkin kun taas mies käyttää litanjaa livenä-se-juna-meni-jo-kulta. Miten voi olla mahdollista löytää kaksi niin made for me –ihmistä tästä muuten melko tylsästi täytetystä maasta… Miten voi! Psyketäti sanoo, että on hyvä kun on kaksi tukevaa seinää. Yleensä onkin. Nyt tuntuu, että palan tähän väliin.

Täydessä pimeydessä möngin lasten väliin ja paijailin niitä varovasti, mietin miten onnellinen oon ja silti aina jotain vailla. Ikävässä äitiä ja iskää kohtaan on eroa, mietin sitä eroa ja pian kaipasin molempia yhtä paljon. Kuulin aiemmin fiksummilta, että turhaan odotan sitä päivää kun vanhemmat eivät mieleeni tulis heti herätessä, sitä aamua tuskin tulee. Tulee kyllä päivä kun en enää sure ja tärisyttävä ikävä muuntuu hellemmäks, kaipaukseks. Tähän lohduttavaan ajatukseen lopulta varmaan nukahdin.

Äiti mä rakastan sua kun sä aina tuot meidät kivoihin paikkoihin! Veikkakin rakastais sua jos sil ei olis niin paljon roskia suussa.

Hiki tuli noissa aamupäivän touhuissa, rahaakin saatiin haettua naapurista. Nyt vois lähteä kotiin koska vaan mut jospa käviskin kaupassa täydentämässä ruokavarastot ja palais tänne hiljasuuteen? Tajusin, että mukana on parikin kiinnostavaa kirjaa, netit kännyt sun muut pelaa about kokoajan (no ei edes, mutta välttävästi) ja vaatetta on näihin oloihin tarpeeks. Talvella en kuitenkaan kovin usein jaksa matkustella... Kotonahan ei odota mikään, mitään, kukaan, nada.

Verstaan ovi on yhä auki, oon tosi huono ollu ottamaan käskyjä täs lähiaikoina. Käsittämätöntä romantiikan kaipuista ihopulaista marttyyriniskoittelukuraa, rouva.

Nyt päiväunet. Rakastan noiden pienten ihmisten unituoksua!

20:30 ja pentuni jälleen unessa.

Tehtiin kauppareissu ja koitettiin bongailla vähän taas sieniä. Ei viddu siänen siäntä! Vietimme pienet juhlat kolmistaan, syötiin kakkua ja naposteltiin juustoja, viinirypäleitä ja luumuja. Ne oli syntymättömyyspäiväjuhlat ne (eli Liisa ihmemaassa –stoorit tänään myös luettu) ja meillä oli ihan hauskaa. Känkkäränkkä käväs illalla ja tulikin päälle ihan tosissaan mut jotenkin nää the strangerin tietämättään tarjoamat seksimaailmaan lennot pääni sisällä rauhottaa, synnyttää käsittämätöntä rauhallisuuden oloa. Tai ehkä se onkin seesteisyyden sijaan poissaoloa... Niin tai näin, ei tässä jaksa hermostumis-energioita pentusiin tuhlata. Halipusien unille.

Minä teen nyt jotain. Lipstick Junglen jälkeen.

maanantaina 5. lokakuuta 2009

Näin kulutan aikaa

Jäin lasten kanssa mökille, mies karkas ennen pimeää kaverikyydillä pohjosempaan. Oulussa pientä business-alkua ja sitten jossain alas päin matkalla kalapaikat. Lapset kipitti iskänsä pussattuaan sisälle Pikkukakkosta kyttäämään, mä kaivoin sen aloitteellisuuden ja himon väkisin sisuksista esiin jajaja. No kaivoin sen munankin sieltä housuista esiin ja fiffiu lutkutilutkuti mentiin bang bang karheeta koivua vasten. No en tiedä mikä puu se oli, ihan sama, karheeta oli enkä ois saanu innostaa ilman lubrikantteja. Kuiva pattiintunut harppu! Mut tultiin ja noin, sopivasti ennen kyydin pihaan kaartamista.

Tuli äkkiä pimeä, ollaan oltu visusti sisätiloissa. En voi peikkomörköpeloilleni mitään, ihmettelen miten tyttöä ei tuo pimeä pelota yhtään… Olis halunnu aittaan nukkumaan! Hell no! Sanoin, että aitassa on likaset petivaatteet enkä jaksa vaihdella, nukutaan kaikki lämpimässä mökissä viekukkain. Likaset petivaatteet puistattaa tyttöä mut ei pimeä mörköineen. Outo tyyppi. Käyny liikaa yökalassa isin kanssa.

Vähän tylsää, poikakin nukahti kesken sadun. Täydelliset naiset pelastaa jos toi nelonen nyt vaan alkais toimimaan...

Aiemmin jo Tiinaa selatessa ajattelin, että "jes, kiva haaste, osallistun!" mut nyt kun kippasin laukun sisällön tohon muhkunojatuoliin… En tiedä jaksanko sittenkään käydä kaikkea läpi. Varsinainen aarrelaukku! Tytsyn mielestä oon Muumimamma. Oon mä kyllä oikeesti yleensä järjestelmällisempi, nyt tuli vaan kiire-lähtö mökille ja muistin tiettyjen kamojen olevan tossa laukussa, joten nappasin sen sitten kaapista ja runnoin päälle mitä sattuu ja ja ja. Ihan totta.

• Verottajan iloiset mätkyterveiset
• pussillinen Jenkkiä
• hiusharja x 2
• vaippa
• IFK-tuttipullo
• migreenilääkkeet
• kännykkä x 2
• korvakuumemittari
• ummetuslääkkeet
• sormikkaat
• hiusnauha
• hiuspanta
• Taffel honey roasted nuts -jämät (en uskalla veikata miltä vuodelta)
• joukkoliikenteen aikataulut
• Buranaa
• verkkopankkitunnukset x 3
• heijastin x 4
• kyypakkaus
• cd-levy x 2 (toinen muoveissa)
• sukkahousut
• kaulakoru
• Paussi-patukka x 2
• Panadol lapsille
• valokuvakehykset
• xylitol-pastilleja
• jalkavoide
• Läkerol-aski
• Mynthon-aski
• Hello Kitty –laastarit
• hiuspampula x 6
• meikkivoide x 2
• Savett –liinoja
• tutti
• ristipääruuvari
• Pikku Myy –pastilleja
• tuttinauha
• kännykkäkoru
• puhelimen laturi x 2
• Kela-kortti x 4
• Viron krooneja
• nenäliinoja
• lääkemitta x 2
• Vicks –salva
• lubricant (ha, sitä ois ollu!)
• Breo –kello x 3
• Legoja
• koiran täyskuristava panta
• huulirasva x 3
• Hello Kitty –hiuspinni x 5
• Pikku Myy –hiuspinni x 3
• stendari x 8 (!!!)
• 3,20 euroa



Tämähän olikin fiksu juttu. Huomaan unohtaneeni lompakon kotiin (ei ollut isossa vaatekassissakaan eikä autossa, tsekkasin toki) ja avaimetkin aikalailla kateissa. 3,20e riittää hyvin kotimatkan taukojuomiin - toivottavasti dieseliä on tankissa tarpeeks - ja avaimetkin on siskolla tuplana. Ehkä me selvitään. Jos sitä dieseliä ei oo tarpeeks ni sit jäädään viddu viikoks. Selviää aamulla, en mene enää käymään autolla kun siellä jo vilahti jotain elukoita äsken puiden takana.

terkuin,
Selviytyjätär ja pikkuapinat


Mökiltä pian kotiin...

Mut jospa muutama sananen ennen poistumista kun lapsetkin nukkuvat päikkäreitä.

Viimeisimmästä psykejuttutuokiosta lähtien oon kahlannu - vastoin vakaita itse itselleni luotuja sääntöjä – blogipostauksiani neljältä viime vuodelta. Tiesin, etten niistä mitään kivoja fiiliksiä hae ja nää paskat aikeet toteutu ikävästi. Mikä oli ehkä tietenkin tarkotuskin. Mitä en vihaselle miehelle meinannut oikein mitenkään tunnustaa. Käytiin tiukat väännöt asiasta ja lopulta peilin edessä myönsin (taas jälleen kerran) hakevani jotain tyydytystä paskarypeemisestä ja alakulosta. Ahdistus ei kuvannut mitenkään olotilaa, tekemällä tehty suru hyvinkin. Pakko oli laittaa kaikki piiloon, nyt on kahlattu, ryvetty ja hetkissä eletty tän syksyn tarpeiks! No en usko mut pakko koittaa uskotella…

Tämä ei tarkoita, ettenkö mielessäni ja lauseissani palaisi menneisiin. Ei tietenkään. Palaan mässäämättä, kertaamatta ja lietsomatta. Miten voisinkaan olla aito minä jos pyrkisin muuttamaan historiaa, muokkaamalla kokemiani ja vääntelemättä totuutta? Yjäk. Miehen mielestä teen surkeita valintoja ja tohon syytteeseen vastasin melko ilkeästi. Siitä se sitten lähti. Neljännesvuoden riita. Uh.

Rauhan tuoksuessa ilmassa (tai siis kun viha ei enää haiskahtanut, oisko se sitten rauhan tuoksua) lähdettiin mökille, jotta minäkin pääsisin keräilee sieniä (muut onkin käyneet jo useasti ja eri paikoissa, minä vaan niin ku Stockalla ja Larun ostarilla) mut midä viddua ei siänen siäntä missään! Niin pebattimesta, että! Lapsilta kirosanoja niellen taapersin saappaissani, raivoa pidätellen, liian pitkiä matkoja ja minuutteja. Tyhjä kori kädessäni koitti keikkua kuin mikäkin paska vahingoniloinen kori! Heitin nilkin muilta salaa metikköön, josta naapurin koira sen seuraavana aamuna palautti. Koira kipitti avoimesta ovesta sisään ja laski korin maahan, ryntäs pussailemaan lapsia ja hetiperään miestä. No mies alotti heti sormiensa upotessa kirppusäkin turkkiin sen tutun koiravonkuupuheensa ja minä lähdin tupakalle. On se kyllä täydellinen koira, onhan noita. Mies siivos kuratassujäljet sisältä mökistä ääntäkin nopeammin, rapsutin rakin kotiinsa ja kiitin korista.

Jännä juttu, että oon aina ollu koirallinen, koirattomana aina halunnut koiraa jne jne. Nyt väsyttää ajatuskin. En vaan jaksais. Tiedän, että mikä tahansa rotu on helpompi kuin lapseni. Kuitenkin se koulutukseen laitettava työtuntien määrä tuntuu liialta, tai uskottelen kaikille niin... Joskus huomaan ajattelevani, että mitä jos kieltäydyn vaan vittumaisuuttani, ilkeyttäni. Miehen kanssa tästä tasasesti puhutaan. En enää jaksais, katotaan myöhemmin.

Niistä sienistä… Joku on vienyt ne! Oisinpa ollut yhtä fiksu kuin mummo. ;D

Ollu kivat hetket täällä noin muuten. P***ussani on hemmetin kipeä patti, nirhauma, afta, mikälie ja itku pääsee joka kerta kun joudun kuselle. Mut huolimatta siitä, oon viinin rentouttamana päässy vastaanottavaiseen herkkään tilaan ja nauttinut miehen tarjoilemista seksihetkistä vähän enemmän kuin aikoihin.

Seksi on tosiaan miehen tarjoamaa. Juteltiin yks ilta asiasta ja tajusin, etten saisi panoa - puhumattakaan enemmästä - ikinä jos mies rupeaisi samanlaiseksi kuin minä. Mihin mun aloitteellisuus, viitseliäisyys ja ylipäätään minä on kadonnut? Kaivettava esiin.



Puhtaalta pöydältä...

Ei pitäisi lueskella yötä myöten vanhoja blogimerkintöjä. Psyketädin mukaan pitäisi kuitenkin tallettaa ne, mies siirsi jemmaan.

edit: Viddu! Ei kukaan keksis miten saan iteltäni piiloon vanhat syötteet? Fuki fuki fuki... Syötteittä kirjoitan. Kun ehdin. Mökillä on märkää ja kylmää, karkaan tänään kotiin.

edit 2948: Ei kooditkaan toimi, miten niin oon ennen tän osannu samalla määrällä unta?

edit 2951: Enough. Kommenttia pääsee laittamaan kun klikkaa ensin postauksen otsaketta, en saa sitä nyt näkymään etusivulla niin mitenkään...

Vähäisistä lähiviikkojen kommenteista päättelin, ettei täällä juuri kukaan enää käy ja laitoin haamuksi kävijälaskurin teitä stalkatakseni. Käyntejä yhä niin kuin ennenkin, en vaan taida kirjottaa kovin kommentoitavasti. ;) Ihan fine, nyt pyrin mielialakirjamaisesti tallentamaan pääni sisältöä "puhtaalta pöydältä", tuskin purkautumiseni jatkossakaan sen kummempaa vuorovaikutushalukkuutta teissä herättää. Mut kiva kun käytte, syksyyn pus!

 

template by suckmylolly.com flower brushes by gvalkyrie.deviantart.com